lauantai 8. lokakuuta 2016

Viimeiset taputtelut kurssille

Huhhuijaa, on tullut aika antaa viimeiset taputtelut tälle kurssille. Toisin kuin useat kurssit, tämän kanssa työskennellään vielä hetki koeviikon jälkeenkin. Kurssimme huipentuma on tällä viikolla käynnissä oleva New Performance -festivaali, joka kokoaa yhteen taiteilijoita ympäri maailmaa. Kävimme torstaina yhdessä tutustumassa muutamaan teokseen, joista kerrotaan edellisessä postauksessa. Ja ainakin itse aion vielä nyt viikonloppuna kiertää katsomassa lisää teoksia.

Tämä kurssi on opettanut minua tulkitsemaan taidetta paljon monipuolisemmin. Vaikka performanssi on yhä suurelle yleisölle ainakin osittain etäinen käsite, sitä löytyy runsaasti ympäriltämme. Varsinkin näin festarien aikaan ei tarvitse lähteä jokirantaa pidemmälle nähdäkseen kiinnostavia esityksiä ja teoksia. Näihin esitysten sijainteihin pystyy tutustumaan tarkemmin New Performance -festivaalien sivuilta.

Kurssin alussa halusin selvittää teatterin ja performanssin eron. Kun tämä alkoi hahmottua, kiinnostuin siitä, miten taiteilijat altistavat oman kehonsa äärimmäisiin koitoksiin. Esimerkiksi itsensä satuttaminen tai aseen antaminen katsojalle ovat tietoisia valintoja, joilla voi olla kohtalokkaat seuraukset. Itse en tällaisia juttuja alkanut kokeilla, mutta ruuan käyttö performansseissa alkoi houkutella lukemattomine mahdollisuuksineen. Ruuasta syntyi toinen teokseni nimeltään ”Vegaanit syövät vain ruohoa ja porkkanoita”.

Kurssin loppupuolella puhuimme paikkasidonnaisesta taiteesta. Mielikuvitukseni alkoi laukata, ja aloin suunnitella esityksiä, joihin pystyisi kehittelemään paljon jänniä ristiriitoja yhdistämällä täysin toisistaan irrallisia asioita. Klassinen idea voisi olla vaikka henkilö talvivaatteissa uimarannalla tai luistimet jalassa tallustaminen autotiellä.

Olen ollut tässä kurssissa tyytyväinen opetuksen lisäksi erityisesti siihen, miten rohkeasti ja innokkaasti kaikki ryhmäläiset ovat olleet mukana. Esille on tullut raikkaita ideoita ja ratkaisuja, jotka ovat saaneet aikaan kiinnostavia keskusteluja. Monet kurssilaistemme esityksistä ovat sellaisia, että ne kiinnostaisivat varmasti laajempaakin yleisöä. Onneksi tätä tilannetta varten sattuivat sopivasti New Performance -festivaalit. Huomenna koulullamme on tarjolla klo 14-16 monipuolista ja ilmaista taidetta. Nähdään siis siellä!


Kirjoittanut: Helka Karhu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti