Festarit

Olimme viime torstaina eli 6.10. Turun new performance festareilla. Ehdin käymään festareilla vain tuolloin torstaina, vaikka ne jatkuivat sunnuntaihin asti. Se jäi hieman harmittamaan minua, sillä torstaina näkemieni juttujen myötä minua alkoi kiinnostaa nähdä yhä enemmän ja enemmän performansseja. 

Muden kirjoittamista blogipostauksista tulee hyvin jo esille minkälaisia teoksia näimme. Minusta hienointa eri paikkoihin menemisessä oli se, että pääsimme puhumaan taiteilijoiden ja muiden paikalla olevien ihmisten kanssa. Taitelijat keskustelivat mieluusti yleisön kanssa ja jakoivat näkemyksiään. Itse olen elämäni aikana lähinnä käynyt katsomassa taidenäyttelyitä ja teatteriesityksiä sekä lukenut kirjoja. Näiden kokemusten jälkeen ei yleensä pääse keskustelemaan tekijöiden kanssa. Performanssitaide on tässäkin suhteessa erilaista. Erityisesti mieleeni jäi Wäinö Aaltosen museossa ollut Juha Valkeapään teos Ukko ja Puu-Ukko. Pääsimme kyselemään Valkeapäältä hänen taiteestaan. Hän vaikutti hyvin jalat maassa ihmiseltä ja jakoi mieluusti käsityksiään ja ideoitaan. Minulle tuli tästä todella hyvä mieli ja menin ennen lähtöämme halaamaan häntä. 

Minun on vaikea muodostaa mitään kokonaista käsitystä festareista, koska näimme tosiaan vain muutaman teoksen. Minusta on kuitenkin hienoa, että Turussa järjestetään tuollainen tapahtuma. Toivon, että seuraavalla kerralla pääsen käymään festareilla sen jokaisena päivänä. Minulla on nyt myös tämän kurssin ansiosta paremmat valmiudet ymmärtää performanssitaidetta ja saada siitä enemmän irti!

Performansi festivaali

Performanssi festivaali

New performance Turku - festivaali oli yksi elämäni mahtavimmista kokemuksista. Sain nähdä monia upeita esityksiä ja jopa esittää oman performanssini. Se oli upeaa. Yllätyin yleisön paljoudesta ja heidän energiastaan. Tunnelma oli loistava. Kun aloitin peilin edessä performanssini, en ollut yhtä jännittynyt kuin aikaisimmissa performansseissa. Tiesin mitä teen ja olin valmis näyttämään kurssilla opittuja taitoja. Breaking Boundaries oli täydellinen nimi performanssiini, sillä tekemiäni asioita en missään muussa tilanteessa tekisi muiden nähden. 

Näin paljon erilaisia performansseja festivaalien aikana. Tämän vuoden performanssien lisäksi sain nähdä myös menneiden vuosien performansseja. Tämä oli mielestäni todella mielenkiintoista, sillä ennen tätä vuotta en ollut tietoinen näistä festivaaleista enkä edes performanssi taiteesta. Oli ihanaa tunnelmoida niin menneiden vuosien performansseja kuin tämän vuotisiakin.

En malta odottaa ensi vuoden festivaalia. Olisi ihanaa esiintyä myös silloin. Kuulin, että ikinä ei tiedä tuleeko seuraavana vuonna performanssi festivaaleja ollenkaan. Toivon sydämeni pohjalta että tulee ensi vuonna ja jokaisena vuonna sen jälkeen. Turku tarvitsee performanssi festivaaleja. Se on tapahtuma, jonka jokaisen ihmisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään. Performanssitaide on ainutlaatuista yllätyksiä täynnä olevaa taidetta. I think performance art is all about breaking boundaries.

-Onit Portnoj

New Performance Festival 2016

Nakedness is

The waters

Ukko ja Puu-Ukko

Tähän perään vielä toinen postaus, jossa ajattelin käsitellä festareita kokonaisuutena. Paikalla olimme siis sekä torstaina 6.10 kiertäen Turun keskustaa, sekä sunnuntaina 9.10 kun yhteistyön Turun taideakatemian ja lukiomme välillä seurauksena festarit ulottuivat myös koulurakennukseemme In Public, In particularin nimissä.

Ensin voisin kertoa teille torstain ohjelmasta: Aloitimme Köysiratagalleriasta tutustumalla festareiden videoinstallaatioon, jossa neljästä eri taulutelevisiosta esitettiin videoituja performansseja eri ajoilta. Videoinstallaatiot eivät ehkä nousseet aivan omaksi lempparikseni, mutta olihan se sinänsä ihan mielenkiintoista. Ja saatiinhan me ainakin keksejä ja teetä!

Toisena kävimme katsastamassa Antonín Brindan esityksen, The Ferryn, josta kerroin tarkemmin jo edellisessä postauksessani. Käy siis tutustumassa esitykseen tarkemmin täältä! Kolmantena kohteenamme oli Juha Valkeapään Ukko ja Puu-Ukko Wäinö Aaltosen museossa. Teos käsitti suurikokoisen moottorisahalla veistetyn puu-ukon, johon oli kätketty neljä eri kaiutinta. Polviin kätketyistä kaiuttimista kuului Valkeapään itse nauhoittamiaan ääniä hänen polvistaan, jotka rutisevat portaita noustessa. Rintakehän kaiuttimesta kuului puolestaan hän itse sanomassa rytmissä sy-dän, sy-dän, sy-dän..., joka kuvasti sydämen sykettä. Pepusta kuulemma kuului tavallisia peppuääniä, mutta itse en niitä kiertänyt kuuntelemaan. Saimme kuulla paljon kaikenlaisia jänniä taustoja esitykseen liittyen jutustellessamme taiteilijan kanssa. Saimme myös tietää, että esityksen nimi on Ukko ja Puu-Ukko silloin kun hän on itse paikalla,
 ja pelkkä Puu-Ukko silloin kun hän on muualla. Kiehtovaa!

Neljäntenä esityksenä olisimme katsoneet Titanik-galleriassa Alejandra Herrera Silvan: The Waters esityksen, mutta paikalle päästyämme saimme tietää sen alkavan vasta kuudelta. Paikalle tuotu reksvisiitta kuitenkin vaikutti hurjan mielenkiintoiselta, ja esityksen näkemättä jääminen jäi harmittamaan hitsin paljon!

Viides esitys olisi käsitellyt mytologiaa, mutta sekin jäi välistä sillä se osoittautui yksilökeskeiseksi. Kirjastolta suuntasimme kirjakahvilaan, jossa olisi ollut mahdollisuus päästä keskustelemaan alastomuudesta. Itse en keskusteluun osallistunut, sillä vierastan hieman englanniksi puhumista tuntemattomien ihmisten seurassa.

Sunnuntaina IPIP:issä vierähti parisen tuntia. Meidän kurssilta Vanessa, Onit, Nevin ja Helka pääsivät esiintymään, ja täytyy kyllä sanoa etteivät heidän esityksensä yhtään hävinneet taideakatemialaisten esityksille. Täytyypä kai siis todeta, että ei tämä kurssi aivan hukkaan heitettyä aikaa ole ollut, vai mitä? Luulen että IPIP esityksistä saatte enemmän tietoa aikaisemmista postauksista, joten niitä en vatvo tässä sen enempää. Kokonaisuudessaan sekä festarikokemus, että kurssikokemus jäivät positiivisina mieleeni, ja haikein mielin jätän nyt hyvästit kurssille. Kiitos ja näkemiin.♥

                                                             

Antonín Brinda: The Ferry

Hei! Olen 3. vuosimallin opiskelija Turun klassillisesta lukiosta, ja näin kurssin päätteeksi kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa tähän blogiin, Koskaan ei ole liian myöhäistä, vai mitä?

Ensimmäiseksi haluan kertoa teille, miksi ilmottauduin performanssikurssille. Ollakseni rehellinen täytyy minun todeta ilmottautuneeni vain koska se sopi lukujärjestykseeni, ja tarvitsin lisää ilmaisutaidon kursseja suoriutuakseni lukiosta kunnialla läpi. Ensimmäisen tunnin aikana olin jo luovuttamassa kurssin suhteen, mutta onneksi en tehnyt sitä! Kurssin ollessa nyt loppu voin kertoa yllättyneeni positiivisesti performanssitaiteesta. Sain loistavan mahdollisuuden tutustuttaa itseni aivan uuteen taiteenlajiin, ja tässä onkin jonkinlainen näkemykseni siitä mitä performanssitaide on: Mielestäni performanssitaiteessa on kyse siitä, että saa ilman rajoituksia tehdä juuri sellaisia esityksiä kuin haluaa. Performanssi on se hetki taiteilijalle, jolloin hän saa rauhassa käyttää aikaa itsensä  - ja siinä ohessa myös katsojan, jos sellainen kiinnostaa - tutkiskeluun. Katsojalle se on hetki, jolloin hänen on oikeasti pysähdyttävä ajattelemaan, että miksi. Miksi tuo mies on päättänyt istua pienessä paatissa kolme päivää putkeen?

Tästä pääsemmekin seuraavaan aiheeseeni, jota ajattelin ensimmäisen blogipostaukseni koskevan. Katsastimme kurssin päätteeksi New Performance Turku festivaalit 2016, jossa heti toisena tutustuimme esitykseen nimeltään ''The Ferry''. Tässä performanssissa Helsingissä asuva, Tsekistä kotoisin oleva Antonín Brinda istuu kolmen päivän ajan Turun ikonisella Föri-lautalla, tai tässä tapauksessa tällä hetkellä telakalla olevaa Föriä korvaavalla Pikku-Förillä. Katsellessamme esitystä ylittäessämme Aurajokea monelle meistä heräsi mieleen erilaisia kysymyksiä, ja rohkeimman avattua suunsa saimme tietää pian paljon lisää esityksestä ja sen taustoista. Brinda kertoi meille valinneensa Förin, sillä se tosiaan on merkittävä osa Turkua. Hän halusi kuulemma olla kolmen päivän ajan osa jotain, joka tulee mieleen kun ajattelee rantaista kaupunkiamme. Samalla mies halusi tutkia ihmisten reaktioita häneen, ja kertoikin olevansa iloinen että tulimme juttelemaan hänelle.

Minä itse pidin Brindan esityksestä eniten, sillä minua itseänikin kiinnostaa sosiaalisten ympäristöjen ja tilanteiden tutkiminen. Samalla minusta on mielenkiintoista kuinka joku taiteen vuoksi asettaa itsensä tuuleen ja koleaan säähän kolmeksi päiväksi. Jutellessani Brindan kanssa sain tietää että alkuperäisen suunnitelman mukaan hänen oli tarkoitus jopa yöpyä lautalla, mutta kapteeni ei ollut suostunut siihen. Tästä Brindakin oli lopulta vain enemmän tyytyväinen, sillä nythän eletään jo lokakuuta ja yöllä saattaa esiintyä pakkasiakin. Itse esityksessähän ei sinänsä ollut mitään erityisen mielenkiintoista katsottavaa, mutta sen tarkoitus ja taustat ovat uskomattoman kiehtovia. On sääli että jouduimme jatkamaan matkaa niin äkkiä, sillä olisin mielelläni istahtanut alas, tarjonnut tsekkiläiselle kupposen kuumaa ja jatkanut jutusteluja,

Vuoden ensimmäinen jakso on nyt rämmitty läpi ja samoin performanssikurssi saatu päätökseen. Viimeisellä tunnilla kävimme katsomassa performansseja new performance festivaaleilla.  Toisissa esityksissä katsojat olivat vain katsojina ja toisissa katsojat olivat itse esitys.

Parhaiten mieleen jäi Juha Valkeapään performanssi: Ukko ja puu-ukko. Hän kertoi kuinka oli sahannut itse puu-ukon taiteilija ystävänsä opissa. Juha oli tehnyt puu-ukon sisässä olevan sydämmen ja polvien äänet jo useita vuosia sitte eikä, mutta ei ollut silloin keksinyt niille sopivaa käyttöä.

Juha Valkeäpää on performanssissaan ukko ja hänellä oli pieni keittiö puu-ukon vieressä, missä hän teki ruokaa sekä keinutuoli. Valkeapään veistoksessa oli myös paljon virheitä, jotka hän oli osan peittänyt esim. kaulan kaulaliinalla. Osan virheistä hän oli jättänyt näkyviin mikä oli mielestäni hyvä ja realistista. Valkeapää innostui myös kertomaan omasta taustaan ja siitä miten on päätynyt sinne missä on nyt. Hänen taiteensa ja ajattelumaailmansa vaikuttavat erittäin mielenkiintoisilta ja hänestä huokui tietynlaista isällistä viisautta.

Kaikenkaikkiaan tykkäsin new performance festivaaleista erittäin paljon ja arvostan kaikkia taiteilijoita, jotka jaksavat tehdä hienoa taidetta huonolla palkalla vain taiteen vuoksi.

In Public, In Particular

       Performanssikurssi on nyt ohi, ja kurssin lopetus huipentui New Performance

       -festariin. Aion keskittyä tässä postauksessa festarin puitteissa järjestettyyn

      In Public, In Particular -tapahtumaan. IPIP järjestettiin Turun Klassillisen lukion

               tiloissa, ja performansseja esitettiin yhteensä seitsemän kappaletta.

Enni Eerikäinen: My first everything

Teos käsitteli taiteilijan tärkeitä en-

simmäisiä asioita, kuten ensimmäisiä

ystäviä, poikaystäviä, lempibiisejä ja

vaikeita sanoja.

Jose Jompero & Sofie Wikström:

Someone Was Here Before Us (videoinstallaatio)

Videoinstallaatio koostui hidastetusta videosta, joka

otettiin Luokkakuva-teoksessa. Video oli heijastettu

kankaalle, ja sen eteen oli aseteltu pitkä penkki (sellainen,

jota käytetään koulukuvauksissa) ja sen ympärille huonekasveja.

We Were Here-ääniteos

Koulussa usein kuultuja

ääniä - liitutaululle kirjoittamista,

välituntikelloja, puhetta, naurua.

Ville-Petteri Turkia & Raquel Montero Estevéz,

Veera-Kaisa Muurinen, Jarna Pahlberg,

Taika Laaksonen, Touko Miikkulainen:

Minne Perhoset menee

Koulutuksen nykytilaa suomessa pohtiva teos

oli ajatuksia herättävä performanssi; näimme

pitsistä ja paperista tehtyjä siipiä, varoitusteippiä,

sukkahousuja taiteilijoiden päässä ja paljon sivistyssanoja.

Vanessa Pietilä: Tältä musta tuntuu

Taiteilija makasi liikuntasalin lattialla

valokeilassa, ja ihmiset saivat tulla

makaamaan hänen päälleen. Teos

kuvasti taiteilijan tuntemuksia siitä,

kun pitäisi nousta ylös, mutta se

tuntuu liian raskaalta - hänen

päällään makaavat ihmiset

kuvastavat sen vaikeutta.

Onit Portnoj: Breaking boundaries

Performanssi alkoi sillä, että taiteilija

kysyi yleisöltä, näyttääkö hän tytöltä. Kun

valtaosa vastasi kyllä, hän kertoi olevansa siitä

iloinen, sillä hän on tyttö - transsukupuolinen tyttö.

Tämän jälkeen hän tarjosi yleisölle keksejä ja alkoi

poistaa meikkejään, otti peruukin pois ja käveli alakerran

vessaan. Yleisö jäi odottamaan ulkopuolelle, ja kohta

hän käveli vessasta ilman meikkiä ja erilaisissa

vaatteissa, näyttäen maskuliinisemmalta.

Performanssi huipentui siihen, kun

taiteilija tanssi yksin musiikin

tahtiin peruukki

päässään.

Helka Karhu: Säätiloja

Koruton teos alkoi, kun

taiteilija kaatoi kolmannen

kerroksen ikkunasta isosta

oranssista kastelukannusta

vettä. Sen jälkeen hän

heitteli syksyisiä puiden

lehtiä ikkunasta

Viimeiseksi vuorossa

olivat kaksi paperilennokkia,

jotka putosivat lehtikasaan.

Joku avasi ne, ja niissä luki:

Säällä kuin säällä

muista, mä

oon aina

Täällä

Kiitos kaikille kurssilaisille, opettajalle,

taiteilijoille ja muillekin!

Viimeisiä viedään

Nyt on koittanut se aika, kun joudutaan sanomaaan heipat tälle mahtavalle kurssille. Jakso on nyt vaihtunut uuteen, mutta performanssikurssi sai loistavan lopetuksen New performance festareilla. Festareita oli kiva käydä kiertämässä, sillä kaikki esitykset olivat niin omalaatuisia ja hienoja. Performanssitaiteilijoiden kanssa oli kiva jutella performanssien ohella. Taiteilijoilta sai aivan uusia näkökulmia teoksiin. Kaikki taiteilijat olivat myös innoissaan ryhmästämme ja juttelivat kanssamme mielellään. Emme osanneet edes odottaa niin lämmintä vastaanottoa kaikilta taiteilijoilta, joiden kanssa puhuimme.
  Ensin aloitimme kierroksemme taideakatemian köysiratagalleriasta. Siellä katselimme videoita erilaisista performansseista. Mieleeni jäivät parhaiten videot perfomanssista, jossa taiteilija makasi tyhjän huoneen lattialla ja puhalsi saippuakuplia. Saippuakuplat eivät poksahtaneet, mikä oli mielestäni erikoista. Huone ja taiteilija peittyivät vähitellen kuplista. Perfomanssi oli mielestäni todella upean näköinen ja levollisen tuntuinen. Mieleeni oli jäänyt myös toinen perfo, jossa performanssitaiteilija juoksenteli kauppatorilla, halaili kaikenlaisia asioita ja ihmisiä ja välillä kävi maahan makuulle. Oli hauska nähdä ohikulkijoiden reaktioita, sillä harva tiesi kyseessä olevan performanssi. Köysiratagalleriassa meillä oli myös mahdollisuus juoda kupit kahvia ennen kuin siirrymme seuraavaan kohteeseemme.
  Seuraavaksi suuntasimme förille. Siellä näimme performanssitaiteilijan Antonin Brindan performanssin The ferry. Kyseessä oli pitkäkestoinen ja paikkasidonnainen performanssi, jossa kolmen päivän ajan taiteilija eleli förissä, jutteli ihmisille, söi ja välillä nukkui. Pääsimme ihan juttelemaan taiteilijan kanssa. Hän kertoi ettei kukaan ollut aikaisemmin antanut hänelle huomiota, kunnes me saavuimme juttelemaan hänen kanssaan. Tsekkiläinen taiteilija oli puhelias ja innostui kovasti kurssistamme ja ilmaisulukiostamme. Otimme taiteilijan kanssa vielä valokuvan ennen kuin lähdimme.
  Sitten siirryimme Väinö Aallon museoon katsomaan Ukko ja puu-ukko nimistä performanssi installaatiota. Performanssi oli Juha Valkeapään performanssi, jossa hän oleskeli museon aulassa valtavan puu-ukkonsa vieressä. Taiteilija oli itse veistänyt ukon, jonka sisältä eri osista kuului kaijuttimista erilaisia ääniä. Sydämestä kuului toistuvasti sana sy-dän, joka kuvasi sykettä. Polvet naksuivat ja takapuolesta kuului pepun synonyymejä eri kielillä. Äänimaailma oli kuulemma tehty kauan sitten, mutta se yhdistettiin puu-ukko teokseen.Taiteiljalla oli myös puulaatikon päällä keittoa ja leipää, joita hän tarjosi myös vieraille. Taiteilijalla oli myös oma keinutuoli, jossa hän saattoi välillä istua. Juttelimme pitkään taiteilijan kanssa. Hän kertoi urastaan performanssitaiteilijana ja puu-ukon veistämisestä. Teos oli jotenkin uhkaava äänien ja puu-ukon koon takia. Taiteilija oli onneksi todella mukava ja hauska persoona.
  Sitten kävelimme joenvartta pitkin kohti Titanik-galleriaa. Siellä näimme performanssi installaation Alejandra Herrera Silvan, The Waters. Titanik-gallerian tilassa oli viinilaseja lattialla ja seinällä, lattialla oli peili ja seinällä luki erilaisia sanoja. Tila tuntui jotenkin levolliselta, vaikka se oli hyvin kaaottinen. Jotenkin se pisti hyvällä tavalla hiljaiseksi. Tilasta sai myös otettua loistavia kuvia.
  Seuraavana poikkesimme nopeasti pääkirjastolla. Siellä oli esillä taiteellinen projekti, joka oli Jay Mar Albaoksen ja Joljin de Wolfin tekemä. Performansissa pääsi yksittäin konsultaatioon, jossa omista ajatuksista tehtiin taidetta. Julkisessa instalaatiossa tutkittiin myyttejä ja niiden merkityksiä. Teos oli minusta ideana hieno, mutta meillä ei ollut tarpeeksi aikaa osallistua konsultaatioon.
  Viimeiseksi kävimme kirjakahvilassa nautisekelemassa kahvilan antimista ja saimme kuunnella ja osallistua Petros Konnarisen pitämään keskusteluun aiheesta alastomuus. Keskustelu oli mielestäni mielenkiintoinen ja herätti myös minussa ajatuksia ja mielipiteitä alastomuudesta ja sen tabusta.
  Performanssifestari oli hieno kokemus kurssin rinnalla. Olen tavattoman iloinen että valitsin tämän kurssin. En ole ikinä voinut ilmaista itseäni näin vapaasti taiteilijana. Opin myös kurssilla arvostamaan kaikenlaista taidetta ja taiteilijoita. Toivon että pääsen vielä jatkossa harjoittamaan tätä upeaa taiteenlajia. Kiitos kaikille kurssilaisille, opettajille ja blogin lukijoille!
Vielä viimeisen kerran, ihanaa syksyä kaikille T:Anonyymi