Hellurei! Tänään saimme taas kerran todistella upean kekseliäitä performansseja!

Ensimmäisenä katsoimme Jutan performanssin. Jutta oli tehnyt paperille “kalenterin" tästä viikosta ja hän pyysi meitä katsojia täyttämään kyseisen kalenterin omilla menoillamme. Kaikki innostuivat kirjoittelemaan omia kiireitään ja aikaa vierähtikin melkoisen kauan. Kun lopulta kalenteri oli täytetty Jutta hymyili, repi paperin ja heitti sen roskiin. Performanssin ideana oli vapauttaa ihmiset velvollisuuksistaan ja muistuttaa välillä hengähtämään ja rauhoittumaan, vaikka tekemistä olisi paljon.

Seuraavaksi käpyttelimme illi-luokkaan katsomaan Vanessan performanssia.
Vanessan esityksen nimi oli taikinaterapiaa, jota hän ei kuitenkaan paljastanut ihan heti. Vanessa oli leiponut pullataikinaa ja hän kutsui kaikki halukkaat rentoutumaan taikinan avulla. Niinpä suurin osa meni innoissaan pyörittelemään taikinaa ja koristelemaan sitä elintarvikeväreillä, hunajalla, kanelilla sekä glitterillä. Tarkoituksena oli pitää pieni rentoutumishetki, koeviikon jo uhkaavasti lähestyessä, mikä todellakin onnistui!

Viimeisenä näimme Susannan performanssin, johon hän pyysi kolmea vapaaehtoista. Vapaaehtoisten valikoitua Susanna antoi muille seitsemän minuuttia aikaa etsiä koulusta ja pihalta jotain millä voi sotkea. Tässä vaiheessa vapaaehtoisiksi päätyneiden hymyt hyytyivät heidän ehkä aavistaessa jotain…
Kun viimein olimme keränneet koulusta kaikki mahdolliset välineet maalista terveyssiteisiin, saimme vallan sotkea vapaaehtoisiksi halunneet Linnean, Katajan sekä Onitin. Performanssin ajatus oli siinä, että Linnea, Kataja ja Onit olivat kansanedustajia ja me saimme heittää lokaa heidän niskaan vuorostamme.

Tämän päivän performanssit olivat taaskin toinen toistaan hienompia ja kaikissa esityksissä yleisö otettiin mukaan mikä oli todella hauskaa!

ei yhtään plus yhtä

ei kommentteja

ei jakoja

26/9/16 / Kataja

Performanssikurssi lähestyy loppuaan, ja me olemme kaikki kulkeneet pitkän matkan ihmisinä ja taiteilijoina siitä, kun kurssi alkoi. Performanssi oli aluksi vähintäänkin hämmentävä, käsitteenä häälyvä taiteenmuoto, jonka punaisesta langasta ei tuntunut saavan kiinni; sitä ei tuntunut olevan ollenkaan. Muutaman viikon performanssikurssin jälkeen osaan ehkä tunnistaa performanssiteoksen, jos osun sellaisen kohdalle. (Tai sitten en.)     Tässä katsaus maanantain performanssitunnille ja sen esityksiin, jotka ovat saaneet inspiraationsa Turussa järjestettävän New Performance -festarin esiintyjistä!

Ensimmäinen teos, jonka näimme, oli Jutan Lupa Hengähtää. Performanssi löysi paikkansa koulun aulasta, jossa Jutta asetti pöydälle A4-kokoisen paperin, johon oli piirretty kalenteri viikon ajalle. Paperiin oli jo merkitty joitakin tapaamisia ja harjoituksia. Yleisön tehtävä oli kirjoittaa kalenteriin omia menojaan ja sovittuja tapaamisia seuraavan viikon ajalle.

Kun olimme kirjoittaneet tarpeeksi, muutaman minuutin ajan, Jutta otti paperin käteensä ja repi sen pieniksi paloiksi edes vilkaisematta täyttä kalenteria. Teos aiheutti paljon ajatuksia ja keskustelua. Monet sanoivat pysähtyneensä pitkästä aikaa miettimään omaa ajankäyttöään ja tarvettaan täyttää kalenteria.

Seuraavan performanssin, Taikinaterapiaa, esitti Vanessa. Siirryimme kellarikerroksen illiluokkaan, jossa Taikinaterapiaa ja seuraava performanssi esitettiin. Taikinaterapiaa oli irtautumishetki arjen hektisyydestä - saimme pullataikinaa, elintarvikevärejä, glitteriä, hunajaa ja kanelia. Näillä tarvikkeilla sai tehdä mitä ikinä halusi. Osa söi taikinansa heti, osa keskittyi värjäämiseen ja jotkut lähinnä glitterin sirotteluun.

         Teos oli todella vahvasti yleisöstä riippuvainen, ja oli hauskaa olla määrittelemässä niin vahvasti taideteoksen tunnelmaa ja kulkua. Taikinaterapiaa oli hyväntuulinen ja kepeä, keskustelimme paljon teoksen sisällä ja performanssista jäi hyvä fiilis. Käsissäni on edelleen sinivihreitä elintarvikeväriläikkiä.

Vallankumous, Susannan teos, oli päivän viimeinen. Susanna pyysi kolme oppilasta jäämään illiluokkaan kanssaan, loput saivat 7 minuuttia etsiä koulun alueelta esineitä, joilla voi sotkea. Olin itse yksi kolmesta vapaaehtoisesta, ja jäimme luokkaan pukeutumaan jätesäkkeihin ja suojaamaan lattiaa roiskeilta. Meidät vapaaehtoiset ohjattiin seisomaan riviin, ja muutaman minuutin sisällä kaikki kurssilaiset olivat takaisin luokassa. Meidän piti seistä rivissä, kun muiden tehtävänanto oli sotkea meitä sillä, mitä mukaan oli tarttunut.

                  Kun yleisö oli sotkenut meitä tusseilla, maaleilla, terveyssiteillä, roskilla ja muilla askartelutarvikkeilla ja palannut takaisin alkuperäisille paikoilleen, Susanna käveli yleisön eteen. Hän kysyi yleisöltä, miltä tuntui sotkea meitä - hallituksen jäseniä - ja saada heittää meidän päällemme sitä samaa roskaa, jota hallitus kaataa opiskelijoiden päälle; leikkauksia, säästöjä...

Vallankumous-teos oli aluksi lähinnä huvittava, mutta edetessään se paljastui ajatuksia herättäväksi, ajankohtaiseksi teokseksi.

Linnea / Kataja / Onit

Onnistuneet performanssit

Heippa! Täällä kirjottelee taas Jutta Klassillisesta lukiosta. Tänään saatiin tunnilta nauttia kahdesta täysin erilaisesta performanssiesityksestä.

Ekaksi Linnea esitti meille performanssinsa nimeltään "Mistä sä haluat puhua?" Linnea kirjoitti paperin paloille erilaisia ajatuksia, joita hän olisi joskus halunnut sanoa ääneen. Hän laittoi paperit eri värisiin ilmapalloihin ja puhalsi ne. Kiinnostustani herätti se, että Linnealla oli vaikeuksia saada ilmapallot puhallettua. Se taas muistutti tuollaisten "virheiden" olevan sallittua performanssissa. Tilanteeseen oli myös helppo samaistua ja tulikin tarve mennä auttamaan puhaltamisessa. Lopuksi yleisö sai poksauttaa pallot neuloilla ja lukea kirjoitukset. Teoksen ajatus oli kirkas ja selkeä. Ilmapallot kuvastivat ajatuskuplia ja paperinpalat niiden sisäisiä ajatuksia. Todella usein on ajatuksia, joita halutaan sanoa ääneen, mutta jäävätkin vain kuplan sisään. Linnean teoksen myötä tuli mieleen, että on ok kertoa omat mietteet. Ensin kuuluu pamaus, mutta sitten onkin jo seesteistä.

Sitten saatiinkin mennä ulos koulun edustalle odottamaan seuraavan performanssin alkua. Oli Helkan vuoro esittää meille "Säätiloja" nimisen performanssin. Seisoimme tosiaan ulkona auringon paisteessa, kun neljännen kerroksen ikkunasta näkyi käsi ja kastelukannusta alkoi satamaan vettä. Seuraavaksi alkoi ylhäältä leijumaan leikeltyjä paperin paloja, jotka mitä luultavimmin kuvasivat lumisadetta. Sen jälkeen vuorossa oli enkelin roikottaminen punaisesta narusta, joka sekin sittemmin leikeltiin paloiksi. Itse en nähnyt enkeliä kunnolla, joten pohdiskelin olisikohan naru performanssin punainen lanka. Performanssi päättyi taskulampun putoamiseen asfaltille. Minulle jäi vielä teoksen taaimmainen ajatus hieman avonaiseksi, mutta itse taitelijan mukaan keskeisiä asioita olivat jumala ja vallankäyttö. Teos oli ihanan erilainen aikaisemmin näkemiini performansseihin verrattuna ja tasojen käyttö toi luovuutta hyvin esille. Kaiken kaikkiaan molemmat performanssit olivat erittäin mielenkiintoisia ja onnistuneita.

 Heips! Täällä kirjoittelee kakkosvuositason illi-opiskelija.  Kurssi tuli valittua jo jakson alettua vähän vahingossa,  kun piti vaihdella muiden kurssien paikkoja ja tähän palkkiin ei muuta kiinnostavaa osunut.  Alku oletus performassista minullakin oli aika epäselvä ja jotenkin kuvittelin, että performanssin ymmärtäminen on lähempänä tähtitiedettä kuin taidetta. Ilokseni näin ei kuitenkaan ole ja kurssi on osoittautunut erittäin kiintoisaksi ja silmiä avartavaksi!

Tänään saimme nauttia Veeran, Onitin ja Nevinin upeista performansseista. Heillä kaikilla oli todella yksinkertaiset esitykset, mutta niin kuin sanotaan yksinkertainen on kaunista.

Veera aloitti performanssinsa lattialla istuen ilman housuja. Hänellä oli lehdistä leikattuja otsikoita, joita hän liimaili paljaisiin jalkoihinsa. Esityksen edetessä ja jalkojen täyttyessä Veera riisui myös paitansa ja liimasi otsikoita eri puolille paljasta kehoaan. Performanssi oli täydellinen sen yksinkertaisuudessaan ja se tuntui ainutlaatuiselta, sillä hän paljasti itsensä meille ja päästi katsojat henkilökohtaiseen tilaansa. Performanssissa tuli esille Veeran innostus kirjoittamiseen ja se miten uutiset ikään kuin tarraavat ihmisiin kiinni ja omat mielipiteet hukkuvat jonnekkin sinne sekaan.

Seuraavaksi performanssinsa esitti Onit. Hän kertoi meille kuinka ihminen jota hän rakasti oli pettänyt hänet ja kohdellut väärin. Performanssi alkoi heti todella henkilökohtaisella ja raskaalla asialla, mikä toi katsojat harvinaisen lähelle esiintyjää. Sitten Onit jakoi kaikille katsojille laput joihin kirjoitimme ihmisen nimen, jota olemme joskus rakastaneet ja teki itse samoin. Tämän jälkeen hän sanoi, että saamme tehdä lapulle mitä tahdomme samalla repien omaa lappuaan. Seuraavaksi Onit jakoi kaikille uudet laput joihin kirjoitimme oman nimemme ja sanoimme yksitellen "olen (oma nimi) ja mä tykkään musta". Esitys oli vähän kuin terapiasessio sekä esiintyjälle että katsojille. Onit kertoi esityksen jälkeen kuinka monikaan ei rakasta itseään tai uskalla sanoa sitä, joten hän "pakotti" meidät sanomaan sen.  Performanssi kosketti henkilökohtaisuudellaan ja tässäkin esityksessä pohjimmainen ajatus oli todella hieno!

Loppu tunnista näimme vielä Nevinin performanssin, jossa hän meni seisomaan meidän eteemme ja sanoi ottavansa vastaan erilaisia rakkaudenosoituksia yksi kerrallan. Sitten ihmiset kävivät yksitellen halaamassa, silittelemässä ja pitämässä Neviniä kädestä. Performanssin tarkoituksena oli laittaa ihmiset antamaan rakkautta ja myöskin vastaanottamaan sitä, sillä varsinkin suomalaisille nämä asiat ovat usein hieman vaikeita. Tykkäsin kovasti tämän esityksen suuresta ajatuksesta ja simppelistä toteutuksesta.

On hienoa nähdä miten kaikkien performanssit ovat kehittyneet ensimmäisistä tunneista mielestäni jopa ammattilaisten tekemien perfformanssien tasoon. Ja pakko vielä nostaa hattua kaikille tämän päiväiväisille esiintyjille, jotka kaikki laittoivat itsensä niin henkisesti kuin fyysisestikin täysillä likoon!

Performanssi. Mikä ihmeen performanssi? Minne olen oikein joutunut? Ensimmäinen tunti alkoi aivan merkillisesti. Opettaja astui oven eteen. "Teidän ensimmäinen tehtävä on päästä luokkaan sisään." Mitä ihmettä tämä nyt merkitsee? Miksei hän vain päästä meitä sisään niinkuin kaikki muut opettajat? Onko koko kurssi yhtä merkillinen?

Kun vihdoin ja viimein kaikki olivat tunkeutuneet luokkaan opettajan  välistä meille kerrottiin mitä performanssi tarkoitti. Myöhemmin selvisi myös se, että alun luokkaanpääsytehtävä oli rekonstruktio Marina Abramovicin ja Ulayn kuuluisasta performanssista. Aluksi oli todella vaikea ymmärtää mitä performanssi oikein on. Onneksi monien esimerkkien ja lukuisten kysyttyjen kysymysten jälkeen tajusin, mitä performanssi tarkoittaa.

Tänään meille performansseja esitti Susanna, Veko ja Kataja. Susannan performanssi oli rekonstruktio Marina Abramovicin The artist is present teoksesta. Performanssiin sai osallistua yleisöstä kuka vaan. Osallistuin myös itse performanssiin. Performanssissa ensin katsottiin Susannaa silmiin. Sain itse päättää kuinka kauan haluan siinä seistä ja katsoa häntä. Performanssin jälkeen oma nimi kirjoitettiin hänen vihkoonsa. Pöydällä hänen vieressään oli vihon lisäksi myös keksejä. Kaikki loppujen lopuksi osallistuivat performansiin. Kun jokainen oli hetken aikaa katsonut Susannaa silmiin, Susanna kirjoitti omia mietteitään jokaisesta henkilöstä. Kokoonnuimme katsomaan mitä hän kirjoittaa, mutta lopuksi hän luki ääneen ajatuksiaan meistä. Oli ihanaa rauhoittua hetki ja antaa itselleen aikaa. Susanna onnistui rekonstruktiossaan loistavasti lisäten jotain omaa mukaan (keksit ja vihko).

Seuraavaksi meille esiintyi Veko. Vekon esityksessä yritettiin luoda uudelleen hänen painajaisensa, mutta uudella lopulla. Veko kertoi meille, että toivoisi tämän toistuvan painajaisen loppuvan performanssin myötä. Vekon performanssi oli todella symbolinen. Pallot kuvasivat lapsia ja yleisö seinää. Painajaisessa hän seisoi nurkassa kun harmaa seinä ja juoksevat lapset lähestyivät häntä ahdistavasti yhä lähemmäs ja lähemmäs. Pallot ja yleisö lähenivät Vekoa uhkaavasti ja Veko vaikutti hätääntyneeltä. Pakotietä ei painajaisessa ole, mutta performanssissa puolestaan Veko pääsee pakenemaan ja hänen kasvoiltaan näkyy voittaja fiilis. Yleisö teki performanssista melko lyhytkestoisen, sillä yleisö liikkui reippaasti. Tämä ei minua haitannut, sillä mielestäni performanssissa on hienoa se, että se voi kestää muutamista sekunneista jopa vuosia kestäviin esityksiin.

Viimeisin muttei vähäisin performanssi oli Katajan. Laitoimme puhelimeen hälytyksen soimaan korkeintaan 4 minuutin päähän. Kataja makasi rauhallisesti musiikkia kuunnellen. Pikkuhiljaa hälytykset alkoivat soimaan, mutta Kataja ei hievahtanutkaan vaan jatkoi lepäämistä. Mielenkiintoista oli seurata, milloin katsojat menivät hakemaan puhelimensa pois. Suurin osa haki puhelimensa pian oman hälytyksen jälkeen. Esityksen loppupuolella monta puhelinta piippasi samaan aikaan eikä musiikkia enää kuulunut. Niin Kataja kuin kaikki muutkin tämän päiväiset esiintyjät toivat hienosti dokumentaatioidensa elementtejä esitykseen. Tehtävänantoa siis toteltiin loistavasti!

Olen jo aikaisemmin huomannut, että yleisö esittää usein suurta roolia performansseissa. Samasta syystä performanssi on aina ennalta arvaamaton esitys niin katsojalle kuin taiteilijalle. Ikinä ei voi ennustaa miten yleisö reagoi esitykseen, eikä mikään esitys ole täysin samanlainen, vaikka yritettäisiin luoda jokin performanssi uudestaan. Mielestäni tämä tekee performanssista erityisen kiinnostavan taidemuodon.

-Onit

75 minuuttia ja kolme performanssia

Moi oon Linnea ja teen stereotyyppisiä taidejuttuja. Tällä hetkellä kirjoitan performanssi kurssin blogia kahvilassa. Tää kurssi on aika paljolti sellasta hifistelyä, mut se sopii mukavasti taloustiedon ja uskonto kolmosen väliin. Raahautuessani edelliseltä tunnilta seuraavalle, ajattelin, että nyt ei kyllä millään pysty katsomaan mitään performansseja. Kuitenkin jo toisen performanssi katselmuksen kohdalla olisin voinut ryhtyä pitämään tunnin mittaista monologia kaikista ajatuksista, mitä minulle heräsi. Tänään teoksensa esittivät Vanessa, Nevin ja Jutta.

Vanessan teos:
(Vanessan performanssin alkaessa ensimmäinen ajatukseni oli, että meillä on samanlaiset housut)
Vanessa istui ison liikuntasalin lattialle ja sanoi menevänsä makuulle, jonka aikana me saisimme tulla hänen päälleensä makaamaan jos siltä tuntui. Ensin ajattelin, että meidän pitäisi mennä koko pituudelta hänen päälleen makaamaan ja muodostuisi torni. Luultavasti Vanessa olisi kuitenkin tukehtunut, joten oli parempi että ensimmäinen osallistuja laski päänsä vain esiintyjän vatsalle. Muut seurasivat pian perästä, minä mukaan lukien. Vanessa päästi meidät hänen omaan, henkilökohtaiseen tilaansa, mikä oli jännittävää, koska olemme kuitenkin suomalaisia. Siinä me sitten makasimme arviolta 10 minuuttia. Halusin parikin kertaa nousta, mutta silti esitys piti minut otteessaan, enkä viitsinyt lähteä pois. Ajan kuluessa Vanessa rikkoi hiljaisuuden sanomalla, että voisimme kyllä nousta jos silti tuntuu. Suurin osa lähti heti omille paikoilleen istumaan. Itse lähdin viimeisten joukossa. Vanessa jäi itse vielä maahan makaamaan joksikin aikaa.
(Vanessan performanssin loppuessa viimeinen ajatukseni oli, että meillä oli sittenkin erilaiset housut)
Tekijä itse kertoi esityksen kuvaavan vaikeutta nousta sängystä ylös. Me muut olimme se epämiellytävä tunne, joka estää kehoa liikkumasta ja käskee jäämään paikoilleen.

Nevinin teos: "Ihminen on Jumala"
Esitys kesti arviolta noin 15-20 minuuttia. Koko teoksen ajan Nevin puhui tai mumisi joko meille, itselleen tai kävyille. Materiaaleina toimivat tosiaan 12 päivän aikana kerätyt kävyt, sekä maali ja glitter. Kiinnitin heti huomiota esittäjän sopivan sarkastiseen ja välinpitämättömään ääneen, joka monotonisesti toisti hokemaa: "Minä olen ihminen, minä löysin nämä kävyt, joten minä omistan ne". Esitys käsitteli selkeästi ihmisen vallankäyttöä ja suhdetta luontoon, Oikeastaan esitys voisi kuvata ihmisen suhdetta kaikkeen, mitä tästä universumista löytyy. Lyhyesti selitettynä Nevin maalasi pihalta keräämiään käpyjä akryyliväreillä, jonka jälkeen hän kaatoi niiden päälle glitteriä. Esityksen keskivaiheilla hän käytti valtaansa käpyjen sijasta meihin katsojiin ja pyysi meitä koristelemaan käpyjä hänen kanssaan. En edes ajatellut asiaa sen kummemmin, vaan menin läträämään keltaisen maalin ja glitterin kanssa. Kun kaikki kävyt oli koristeltu esittäjä pyysi meitä palaamaan paikoillemme. Esityksen päätteeksi pahvisella lautasella oli 12 kimaltavaa käpyä, jotka loppujen lopuksi päätyivät roskiin. Nevin, luonto tai katsojat eivät hyötyneet kävyisti millään järkevällä tavalla. Nykyaikainen maailma toimii juuri tällä omistus ja kulutus periaatteella. Ihmiset hankkivat mitä vain kunhan se on värikäs ja kimaltaa.

Jutan teos: "Jäljen jättämää"
Esityksessä Jutta piirsi tussitaululle epämääräisen kuvion, joka oli täynnä pyöreitä reunoja ja kiemuroita. Viiva ei oikeastaan alkanut mistään tai päättynyt mihinkään, joten päät jäivät auki. Se jäi luultavasti kiinnostamaan minua eniten. Monet kiinnittivät huomiota myös siihen, että Jutta hymyili koko teoksen ajan. Teosta purkaessamme Jutta kertoi teoksen liittyvän olennaisesti hänen luisteluharrastukseensa, mutta myös yleisesti elämään. Luistelu koreografioissa ei ole ollenkaan teräviä ja suoria rettejä, vaan aina täytyy kiertää erinäisten polkujen kautta. Sama homma toimii elämässä ja tapahtumat mutkittelevat eri valintojen mukaan. Joku ehdotti hymyilyn symboloivan sitä, että vaikeista ajoista huolimatta täytyy pyrkiä pysymään positiivisena.

75 minuuttia elämästäni kului siis ihan mielenkiintoisella tavalla.

Performansseja 12.9.2016

 Hellou! Olen kolmannen vuoden illi-opiskelija Turun klassillisesta lukiosta performanssikurssilta.Valitsin tän kurssin, koska kuulin, että täällä saa tehdä aika vapaasti omaa taidetta. Ja se on osoittautunut todeksi :)
        Muutama oppitunti sitten meille annettiin tehtävänanto, jossa meitä pyydettiin tekemään oma performanssi dokumentaation pohjalta. Olemme nyt nähneet muutamia performansseja mitkä ovat kaikki olleet erittäin hyviä. Tänään näimme jälleen kole erittäin onnistunutta performanssia. Tänään performanssinsa esittivät Vanessa, Nevin ja Jutta.
      Vanessan performanssi oli hyvin fyysinen ja se antoi katsojalle paljon. Performanssissaan Vanessa meni makaamaan lattialle ja pyysi katsojia makaamaan hänen päällensä. Ihmiset makasivat hänen päällään ja oli kiinnostavaa seurata miten ihmiset olivat. Suurin osa piti silmiä kiinni, mutta Helga näytti ihanan rauhalliselta ja levolliselta pitäessään silmiä kiinni. Katsojana pohdin, että aikovatko ihmiset nousta omia aikojaan. Vanessa pyysi ihmisiä nousemaan ja olisin odottanut, että se olisi kestänyt hetken, mutta kaikki lähtivät melkein heti. Vanessa kertoi, että idea performanssiin löytyi aamulla heräämisen vaikeudesta. Mielestäni performanssi kuvasi hyvin ideaa.
       Nevin: Ihminen On Jumala. Nevinin performanssi käsitteli valtaa. Performanssissaan Nevin maalasi takapihaltaan keräämiään käpyjä. Performanssissa hän toisteli "Mä olen ihminen ja nä on mun käpyjä, mä omistan luonnon" Nevin selosti performanssissaan kuinka kävyt ovat HÄNEN, mutta seuraavaksi pyysi meitä maalaamaan niitä hänen kanssaan. Siitä hänen käpynsä muuttuivat MEIDÄN kävyiksi. "Ketään ei kiinnosta, nä on meijän käpyjä, me voidaan tehdä niille ihan mitä vaan me halutaan". Itselleni tuli mieleen kuinka lapsi ajattelee, että lelu on hänen omansa, mutta kun hän löytää tarpeeksi hyvän ystävän lelusta tulee heidän lelu. Kuitenkin, kun kaveri lähtee kotiin tuo kyseinen lelu on jälleen oma. Nevin kertoi saaneen idean siitä kun näki metsässä ihmisen toiminnan johdosta joutuneen epämuodostuman. Performanssissaan hän mainitsee kuinka hänen ei tarvitse antaa mitään takaisin luonnolle, koska hän on ihminen ja omistaa luonnon.Siinä huomaa selvästi ihmisen ajattelutavan ja vallankäytön.
      Päivän viimeisen performanssin esitti Jutta. Jutan performanssin nimi oli "Jäljen jättämää". Jutta piirtää epämääräisen kuvion taululle. Jutta kuvailee siinä olevan elämän viiva yhdistettynä luistelu harrastukseen. Elämässä mikään ei mene suoraan ja luistelussakaan liikkeitä ei tehdä suoraan, vaan kaarevasti. Performanssin nimi "Jäljen jättämää" siinä taustalla näkyy kuinka luistelu jättää jäljen. Luistelu jättää kirjaimellisen jäljen jäähän, mutta myöskin antaa mustelmia, kavereita ja muistoja.
     Tämän päivän performanssit olivat ihanan erilaisia ja jokaisessa näkyi taiteilijan oma luova persoonallisuus.
     

Muodosta sisältöjen pohtimiseen!

Muutama viime tunti on tosiaan vierähtänyt teorian, historian ja keskustelujen parissa, mutta tänään päästiin taas vihdoin TAITEEN äärelle. Ah!

Ekalla performanssikierroksella kurssin alussa puhuttiin usein siitä, että "mikä tämä oli", "oliko tämä performanssi" ja "mikä teki tästä performanssin". Määritelmä piti ottaa haltuun. Tänään oli upea huomata, että päästään keskustelemaan esitysten sisällöistä. Toki muotoja ja esitysten rakenteitakin purettiin keskustellen, mutta teosten herättämät ajatukset nousivat muodon tarkastelun ohi.

Itselleni jäi erityisesti mieleen kurssin viimeinen keskustelu: Mitä aiheita taiteessa saa käsitellä?

 Helkan Vegaanit syövät vain ruohoa ja porkkanaa -esitys.

 Onitin Näkemättömiä asioita.

Linnean Tuijotuskilpailu.

Tsekkaa edellinen postaus, jossa Vanessa analysoi esityksiä tarkemmin!

Ja tsekkaa tästä lisätietoja Leena Kelan teoksesta Alphabets of Performance Art. Entinen opiskelijamme, nykyinen New Performance -festarin toiminnanjohtaja ja tuottaja Anni Välimäki vieraili meillä. Annin kanssa puhuttiin mm. siitä, mitä esineitä ja tarvikkeita performansseissa yleensä käytetään. Anni mainitsi esimerkkinä teoksen, jossa Leena Kela - New Performance -festarin toinen taiteellinen johtaja - käy läpi perfon aakkoset.

PS: Taiteilija-nimimerkin takaa löydyn minä eli Turun klassillisen lukion teatteriope Marja.

Performansseja 8.9.2016

Heips vaan! Mä oon yks illi-opiskelija Turun Klassillisen lukion performanssikurssilta. Ite valitsin tän kurssin koska tiesin että tämä järjestettäisiin tänäkin vuonna ja mua on aina kiinnostanut vähän enemmän performanssitaide kuin aristotelinen teatteri. Performanssitaiteessa olen kiinnostunut mm. kehon ja mielen rajoja tutkivista performansseista sekä ruokaperformansseista.

Muutama oppitunti sitten meille annettiin tehtäväksi luoda performanssi oman dokumentaatio -tehtävän pohjalta, jossa meidän piti jollain tavalla dokumentoida itselle merkityksellistä paikkaa. Tänään aloitimme niiden esittämisen ja katselemisen. Ensimmäiseksi omat performanssinsa esittivät Helka, Onit ja Linnea. 

"Vegaanit syövät vain ruohoa ja porkkanaa", näin Helka kirjoitti paperitauluasialle koulumme neukkarissa kun hän aloitti performanssinsa. Esitysten/performanssien nimet luovat usein jonkinlaisia odotuksia ja ajatuksia siitä mitä esityksessä tapahtuu tai mitä se käsittelee. Aluksi Helka jakoi kaikille kertakäyttölautaset ja laittoi jokaiselle lautaselle omalta kotipihaltaan poimimaansa ruohoa. Tämän jälkeen hän kysyi onko ryhmässämme yhtään vegaania ja koska vastaus oli ei, niin Helka keräsi kaikkien lautaset ja söi nämä varmasti oikein maukkaat ruohokasat. Kun Helka sai ruohon syötyä hän kaivoi laukustaan keksejä, suklaalevitettä ja pullaa, varmisti vielä onko joku vegaani ja alkoi syömään edellämainittuja herkkuja.

Miltä tuntuu katsoa kun toinen syö? Miltä tuntuu syödä kun tietää että on yleisöä?

 

Onitin performanssin nimi on "Näkemättömiä asioita". Tässä performanssissa hän aluksi kaivoi laukustaan maitopurkin, sydämmillä koristetun valkoisen mukin ja Maraboun suklaakeksiasiat ja ojensi ne muutamalle katsojalle. Seuraavaksi Onit meni peilin eteen, otti meikinpoistoaineen sekä vanulaput laukustaan ja pesi meikkinsä pois, jonka jälkeen hän otti myös peruukkinsa pois. Hetken päästä siirryimme koulumme ensimmäiseen kerrokseen vessojen luokse jossa Onit meni vessaan, vaihtoi kotivaatteensa päälle ja siirtyi vessoilta ikkunalaudoille istumaan. Tässä kohdassa Onit otti aikaisemmin yleisölle antamansa tavarat, kaatoi maitoa mukiin, syömään suklaakeksiasioita ja kuuntelemaan musiikkia. Oli todella hienoa huomata kuinka avoin ja oma itsensä Onit osasi olla tälläisessä tilanteessa, jossa hän toi henkilökohtaisen rutiinin kaikkien nähtäville. Jokaisella meillä on asioita joita muut eivät tiedä/nää. https://youtu.be/f0_xrB7Mmks

 

Linnean esityksessä hän aloitti laittamalla eräänlaiset askartelussa käytettävät silmät tupakka-askille, jonka jälkeen hän asetti askin pienen välimatkan päähän eteensä. Sen jälkeen Linnea laittoi radiostaan päälle nauhoitteen, josta kuului tupakointiin liittyvää moralisointia (Tupakointi maksaa, tappaa, rumentaa ihmistä yms.). Performanssi oli kuin pään sisällä tapahtuva keskustelu ja jopa kamppailu siitä pitäisikö tupakkaa polttaa vai ei, Linnean tuijottaessa tupakka-askia "silmiin". Miksi tupakkaa pitäisi ostaa ja polttaa vaikka sen haitat tiedetään oikein hyvin?  https://youtu.be/XDGvz1HWPWs
                                      

 

Kertomuksia vierailijalta

Moikka! Minä olen Jutta, vaihdossa ollut 18-vuotias Turun Klassillisen lukion illi-linjan opiskelija. Tämä kurssi tuli valittua opinto-oppaan kuvauksen perusteella, joka oli kyllä erittäin vajavainen. Kyselin sitten kavereilta mielipiteitä kurssista ja ei tullut ainakaan kauhean positiivista kommenttia sieltä. Kurssi on kuitenkin osoittautunut mielenkiintoiseksi ja ollut melko erilainen siitä mitä kuvittelin aluksi. En usko et olen ainakaan vielä tältä kurssilta löytänyt sisäistä taiteilijaani, mutta olen kyllä oppinut performanssista taiteen lajina. Niin kuin ekaksi luulin performanssin ja teatterin olevan samankaltaisia, on ainakin osoittautunut täysin vääräksi. Olen myös oppinut, että performanssi voi olla melkein mitä vaan kuten jokin arkinen toiminto.

Tänään meillä oli vieraana entisen Juhiksen vanha oppilas kertomassa omasta opintopolustaan ja työstään tällä hetkellä. Hänen työskentely tuottajana ainakin New Performance festareilla vaikutti mielenkiintoiselta, koska hänen toimenkuvaansa tuntui kuuluvan monia eri työnkuvia. Erityisen paljon kiinnitin huomiota siihen, että ei tarvitse välttämättä vielä tietää tarkalleen, mihin haluaa opiskelemaan tai, mitä haluaa tehdä työkseen. Vaikka kuulee monen jo tietävän tarkalleen haluavan esim. lääkäriksi tai opettajaksi, ei suurin osa varmaankaan tiedä yhtään mitä sitä tekisi (mukaan lukien minä). Huomasin monien eri asioiden kokeilun olevan myös vaihtoehto ja, ettei opiskelupaikan vaihtaminen ehkä kaadakaan maailmaa. Toisena asiana kiinnitin huomiota, ettei taiteen katsomiselle ei ole vain yhtä näkökulmaa tai yhtä oikeaa tulkintatapaa. Itselle ainakin käy joskus niin, että toisen kertoessa tulkintansa, oma vaikuttaa jotenkin huonommalta. Ymmärsin kuitenkin kaikkien tulkintojen olevan yhtä hyviä, vain erilaisia ja erilaisuushan on hyvästä!

Performanssia ja paikkataidetta

No niin, heips vaan kaikille! Täällä tänään teille kirjoittelee Anonyymi, 17-vuotias illi-opiskelija Turun Klassillisesta lukiosta. Ensimmäinen jakso on vierähtänyt hurjaa vauhtia ja on hassua muistella kurssin alkua kun osasin vain arvuutella millainen kurssi performanssi mahtaisi olla. Onneksi valitsin rohkeasti tämän kurssin muiden ennakkoluuloista huolimatta! Tähän mennessä performanssi on ruokkinut luovuttani ja olen löytänyt paljon uusia puolia itsestäni taiteilijana.
  Tähän mennessä olemme oppineet performanssin historiasta, performanssitaiteilijoista ja olemme pohtineet mikä paikka on. Saimme viimeviikolla kotitehtäväksi ajelehtimisen.  Ajelehtiminen on päämäärätöntä kävelyä ulkona ilman rahaa, puhelinta tai seuraa. Teimme tätä tunnin ajan ja kerroimme tänään tunnilla havainnoistamme. Itse huomasin ainakin sen, että pohdin paljon syvällisempiä asioita ajelehtiessani, joskus pyrin jopa työntämään niitä pois mielestäni. Ajattelin ajelehtimisen olevan kaunis asia ja sitä se lopulta olikin. Kiinnitin enemmän huomiota yksityiskohtiin, etenkin arkkitehtuuriin ja ihmisiin. Huomasin kävellessäni riippuvuuteni musiikkiin. Olen tottunut kävelemään lyhyetkin matkat nappikuulokkeet korvissa ja koska puhelinta ei saanut ottaa mukaan jouduin kulkemaan musiikitta. Tämän takia pohdin miten hyvin jotkin kappaleet sopisivat silloiseen mielentilaani ja ympäristöön missä olin. Tuntui hieman hassulta kävellä ilman päämäärää. Tuntuu aina että olen vain menossa johonkin tiettyyn paikkaan mahdollisimman nopeasti ja nyt vastaan tuli valinnanvaikeus mihin suuntaan mennä. Menin sillä periaatteella, että kulkisin mahdollisimman uutta reittiä, jota en ole ennen kulkenut. Reittien varrelta löytyi paljon uusia ja kauniita taloja sekä pihoja joita jäin ihastelemaan. Hetken unohdin omat huoleni ja keskityin vain ympäristööni. Tuntuu että kaikkien pitäisi edes kerran kokeilla ajelehtimista, se todellakin tuo uusia näkökulmia elämään.
  Tänään tunnilla pohdimme tulevaa New Performance-festivaalia ja mikä tai mitä on paikkasidonnainen taide. Paikkasidonnaisella taiteella tarkoitetaan tietyssä valitussa paikassa taphtuvaa performanssia ja yleensä paikalla onkin jokin merkitys itse perfomanssiin. Paikkasidonnaisen taiteen piirteitä ovat mm. paikkaan asettuminen sekä vaikutus taiteilijan, suunnittelijan ja tilan käyttäjän välillä. Esimerkkejä paikkasidonnaisista teoksista ovat mm. Richard Longin "Line made by walking", Seija-Leena Salon "Kosketuksia tiloihin" sekä Essi Kausalaisen "Street Garden". Jokaisessa teoksessa ympäristö on vahvasti osa teosta ja on selkeästi tarkasti valittu.
  Tänään myös puhuimme mielenkiintoisesta aiheesta, nimittäin siitä mitä situationistit ovat. Situationistit kuuluvuat avatgardiseen liikeeseen, jonka mukaan maailmasta on tullut spektaakkeli. Tällä tarkoitetaan sitä miten ihmiset vain kuluttavat, elävät roolissa, esiintyvät ja katsovat itse omaa esitystään. Liike syntyi 60-luvulla, jolloin käsitettä vielä hieman ihmeteltiin. Nykyään käsite on käsin kosketeltavissa instagramin ja kauppakeskusten kautta, jotka ovat tarkoitettu pelkkästään oman roolin ja kulutuksen tyydyttämiseen. Kaupungit ovat pelkkää kulutusta ja kapitalistista tilan hallintaa. Ihmiset eivät enää leiki tai koe kohtaamisia niin kuin ennen. Tämä tosiaan sai ainakin minut miettimään millaisessa somekuplassa elämme ja miten olemme riippuvaisia itsestämme ja kuluttamisesta. Olisi joskus mielenkiintoista jopa käyttää liikkeen periaatteita matskuna performanssissa.
  Viikko on vasta aluillaan ja toivottavasti jokainen päivä tuo jotain uutta ja inspiroivaa! Nyt vihdoin päätän tämän päivän pitkän turinani ja toivotan kaikille taiteentäyteistä ja hyvää loppuviikkoa!
Terveisin:Anonyymi

Jaa että minäkö performanssitaiteilija? Ei kai tällä kurssilla vain yritetä aivopestä meitä? Nämä olivat mietteitäni ensimmäisen tunnin jälkeen. Olen Helka Karhu, 17 vuotta, Turun Klassillisen lukion illi-opiskelija.

Kurssin alussa koko ryhmämme taisi olla jonkun asteen ennakkokäsitysten vallassa. Tunti tunnilta olen kuitenkin ainakin itse saanut kurkistaa hieman syvemmälle performanssin maailmaan. On mahtavaa oppia katsomaan ja arvioimaan muiden töitä ja antamaan niistä rakentavaa palautetta.

Erityisen kiinnostavana olen pitänyt kurssin kautta tutuiksi tulleita taiteilijoita Marina Abramovicia sekä Teching Hsiehiä. Varsinkin Hsiehn aikaa tutkivat työt kutkuttavat minua. Eräässä hänen teoksessaan hän ottaa kuvan itsestään vuoden ajan joka tunti, toisessa hän pysyttelee vuoden ulkona. Haluaisin itsekin kokeilla jotain tällaisia ajalla leikkitteleviä teoksia. Voisin aloittaa kevyemmillä ideoilla, kuten pitämällä samoja vaatteita koko kuukauden. Tai voisin olla leikkaamatta hiuksia kokonaisen vuoden. Näissä töissä kiinnostavaa olisi se, milloin ihmiset alkavat huomaamaan, 

etten esimerkiksi ole vaihtanut vaatteitani pitkään aikaan. Mielestäni juuri ihmisten hämmentämisestä performanssissa on tietyllä tavalla kyse. Taiteilija tuo esille erikoisia tai ihan tavallisia asioita, ajatuksia herättävällä tavalla.

Performanssin ja teatterin väli tuntuu joskus kovin häilyvältä. Luodessani käsitystä performanssista olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että sitä tehdään pääosin taiteilijaa itseään varten kun taas teatteri tehdään yleisölle. Performanssissa taiteilija pystyy tutkimaan itseään ja voi tarttua itselle sillä hetkellä tärkeälle tuntuviin aiheisiin. Toki tätä tapahtuu myös teatterissa, mutta siellä näyttelijällä on rooli, jonka maailmassa hän elää. Performanssitaiteilija näyttäytyy omana itsenään. Tavallaan se on hienoa saada näin katsojien jakamaton huomio, toisaalta silloin ihminen on paljon haavoittuvaisempi ja ottaa kritiikin ehkä henkilökohtaisemmin. Vielä yksi mielestäni hyvä esimerkki teatterin ja performanssin erolle ovat Marina Abramovicin sanoja lainaten ”Teatterissa isketään leikki veitsellä ja ruumista valuu tekoverta, performanssissa tämä kaikki on aitoa.”

Ohessa on vielä linkki, josta pystyy tutustumaan Teching Hsiehn ja muutaman muun performanssi taiteilijan luomuksiin. Ainakin itselleni tämä oli antoisaa katseltavaa.

https://www.youtube.com/watch?v=KtcRhhLZtMc