Performanssi. Mikä ihmeen performanssi? Minne olen oikein joutunut? Ensimmäinen tunti alkoi aivan merkillisesti. Opettaja astui oven eteen. "Teidän ensimmäinen tehtävä on päästä luokkaan sisään." Mitä ihmettä tämä nyt merkitsee? Miksei hän vain päästä meitä sisään niinkuin kaikki muut opettajat? Onko koko kurssi yhtä merkillinen?

Kun vihdoin ja viimein kaikki olivat tunkeutuneet luokkaan opettajan  välistä meille kerrottiin mitä performanssi tarkoitti. Myöhemmin selvisi myös se, että alun luokkaanpääsytehtävä oli rekonstruktio Marina Abramovicin ja Ulayn kuuluisasta performanssista. Aluksi oli todella vaikea ymmärtää mitä performanssi oikein on. Onneksi monien esimerkkien ja lukuisten kysyttyjen kysymysten jälkeen tajusin, mitä performanssi tarkoittaa.

Tänään meille performansseja esitti Susanna, Veko ja Kataja. Susannan performanssi oli rekonstruktio Marina Abramovicin The artist is present teoksesta. Performanssiin sai osallistua yleisöstä kuka vaan. Osallistuin myös itse performanssiin. Performanssissa ensin katsottiin Susannaa silmiin. Sain itse päättää kuinka kauan haluan siinä seistä ja katsoa häntä. Performanssin jälkeen oma nimi kirjoitettiin hänen vihkoonsa. Pöydällä hänen vieressään oli vihon lisäksi myös keksejä. Kaikki loppujen lopuksi osallistuivat performansiin. Kun jokainen oli hetken aikaa katsonut Susannaa silmiin, Susanna kirjoitti omia mietteitään jokaisesta henkilöstä. Kokoonnuimme katsomaan mitä hän kirjoittaa, mutta lopuksi hän luki ääneen ajatuksiaan meistä. Oli ihanaa rauhoittua hetki ja antaa itselleen aikaa. Susanna onnistui rekonstruktiossaan loistavasti lisäten jotain omaa mukaan (keksit ja vihko).

Seuraavaksi meille esiintyi Veko. Vekon esityksessä yritettiin luoda uudelleen hänen painajaisensa, mutta uudella lopulla. Veko kertoi meille, että toivoisi tämän toistuvan painajaisen loppuvan performanssin myötä. Vekon performanssi oli todella symbolinen. Pallot kuvasivat lapsia ja yleisö seinää. Painajaisessa hän seisoi nurkassa kun harmaa seinä ja juoksevat lapset lähestyivät häntä ahdistavasti yhä lähemmäs ja lähemmäs. Pallot ja yleisö lähenivät Vekoa uhkaavasti ja Veko vaikutti hätääntyneeltä. Pakotietä ei painajaisessa ole, mutta performanssissa puolestaan Veko pääsee pakenemaan ja hänen kasvoiltaan näkyy voittaja fiilis. Yleisö teki performanssista melko lyhytkestoisen, sillä yleisö liikkui reippaasti. Tämä ei minua haitannut, sillä mielestäni performanssissa on hienoa se, että se voi kestää muutamista sekunneista jopa vuosia kestäviin esityksiin.

Viimeisin muttei vähäisin performanssi oli Katajan. Laitoimme puhelimeen hälytyksen soimaan korkeintaan 4 minuutin päähän. Kataja makasi rauhallisesti musiikkia kuunnellen. Pikkuhiljaa hälytykset alkoivat soimaan, mutta Kataja ei hievahtanutkaan vaan jatkoi lepäämistä. Mielenkiintoista oli seurata, milloin katsojat menivät hakemaan puhelimensa pois. Suurin osa haki puhelimensa pian oman hälytyksen jälkeen. Esityksen loppupuolella monta puhelinta piippasi samaan aikaan eikä musiikkia enää kuulunut. Niin Kataja kuin kaikki muutkin tämän päiväiset esiintyjät toivat hienosti dokumentaatioidensa elementtejä esitykseen. Tehtävänantoa siis toteltiin loistavasti!

Olen jo aikaisemmin huomannut, että yleisö esittää usein suurta roolia performansseissa. Samasta syystä performanssi on aina ennalta arvaamaton esitys niin katsojalle kuin taiteilijalle. Ikinä ei voi ennustaa miten yleisö reagoi esitykseen, eikä mikään esitys ole täysin samanlainen, vaikka yritettäisiin luoda jokin performanssi uudestaan. Mielestäni tämä tekee performanssista erityisen kiinnostavan taidemuodon.

-Onit