Vanessan teos:
(Vanessan performanssin alkaessa ensimmäinen ajatukseni oli, että meillä on samanlaiset housut)
Vanessa istui ison liikuntasalin lattialle ja sanoi menevänsä makuulle, jonka aikana me saisimme tulla hänen päälleensä makaamaan jos siltä tuntui. Ensin ajattelin, että meidän pitäisi mennä koko pituudelta hänen päälleen makaamaan ja muodostuisi torni. Luultavasti Vanessa olisi kuitenkin tukehtunut, joten oli parempi että ensimmäinen osallistuja laski päänsä vain esiintyjän vatsalle. Muut seurasivat pian perästä, minä mukaan lukien. Vanessa päästi meidät hänen omaan, henkilökohtaiseen tilaansa, mikä oli jännittävää, koska olemme kuitenkin suomalaisia. Siinä me sitten makasimme arviolta 10 minuuttia. Halusin parikin kertaa nousta, mutta silti esitys piti minut otteessaan, enkä viitsinyt lähteä pois. Ajan kuluessa Vanessa rikkoi hiljaisuuden sanomalla, että voisimme kyllä nousta jos silti tuntuu. Suurin osa lähti heti omille paikoilleen istumaan. Itse lähdin viimeisten joukossa. Vanessa jäi itse vielä maahan makaamaan joksikin aikaa.
(Vanessan performanssin loppuessa viimeinen ajatukseni oli, että meillä oli sittenkin erilaiset housut)
Tekijä itse kertoi esityksen kuvaavan vaikeutta nousta sängystä ylös. Me muut olimme se epämiellytävä tunne, joka estää kehoa liikkumasta ja käskee jäämään paikoilleen.
Nevinin teos: "Ihminen on Jumala"
Esitys kesti arviolta noin 15-20 minuuttia. Koko teoksen ajan Nevin puhui tai mumisi joko meille, itselleen tai kävyille. Materiaaleina toimivat tosiaan 12 päivän aikana kerätyt kävyt, sekä maali ja glitter. Kiinnitin heti huomiota esittäjän sopivan sarkastiseen ja välinpitämättömään ääneen, joka monotonisesti toisti hokemaa: "Minä olen ihminen, minä löysin nämä kävyt, joten minä omistan ne". Esitys käsitteli selkeästi ihmisen vallankäyttöä ja suhdetta luontoon, Oikeastaan esitys voisi kuvata ihmisen suhdetta kaikkeen, mitä tästä universumista löytyy. Lyhyesti selitettynä Nevin maalasi pihalta keräämiään käpyjä akryyliväreillä, jonka jälkeen hän kaatoi niiden päälle glitteriä. Esityksen keskivaiheilla hän käytti valtaansa käpyjen sijasta meihin katsojiin ja pyysi meitä koristelemaan käpyjä hänen kanssaan. En edes ajatellut asiaa sen kummemmin, vaan menin läträämään keltaisen maalin ja glitterin kanssa. Kun kaikki kävyt oli koristeltu esittäjä pyysi meitä palaamaan paikoillemme. Esityksen päätteeksi pahvisella lautasella oli 12 kimaltavaa käpyä, jotka loppujen lopuksi päätyivät roskiin. Nevin, luonto tai katsojat eivät hyötyneet kävyisti millään järkevällä tavalla. Nykyaikainen maailma toimii juuri tällä omistus ja kulutus periaatteella. Ihmiset hankkivat mitä vain kunhan se on värikäs ja kimaltaa.
Jutan teos: "Jäljen jättämää"
Esityksessä Jutta piirsi tussitaululle epämääräisen kuvion, joka oli täynnä pyöreitä reunoja ja kiemuroita. Viiva ei oikeastaan alkanut mistään tai päättynyt mihinkään, joten päät jäivät auki. Se jäi luultavasti kiinnostamaan minua eniten. Monet kiinnittivät huomiota myös siihen, että Jutta hymyili koko teoksen ajan. Teosta purkaessamme Jutta kertoi teoksen liittyvän olennaisesti hänen luisteluharrastukseensa, mutta myös yleisesti elämään. Luistelu koreografioissa ei ole ollenkaan teräviä ja suoria rettejä, vaan aina täytyy kiertää erinäisten polkujen kautta. Sama homma toimii elämässä ja tapahtumat mutkittelevat eri valintojen mukaan. Joku ehdotti hymyilyn symboloivan sitä, että vaikeista ajoista huolimatta täytyy pyrkiä pysymään positiivisena.
75 minuuttia elämästäni kului siis ihan mielenkiintoisella tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti