torstai 1. syyskuuta 2016

Jaa että minäkö performanssitaiteilija? Ei kai tällä kurssilla vain yritetä aivopestä meitä? Nämä olivat mietteitäni ensimmäisen tunnin jälkeen. Olen Helka Karhu, 17 vuotta, Turun Klassillisen lukion illi-opiskelija.

Kurssin alussa koko ryhmämme taisi olla jonkun asteen ennakkokäsitysten vallassa. Tunti tunnilta olen kuitenkin ainakin itse saanut kurkistaa hieman syvemmälle performanssin maailmaan. On mahtavaa oppia katsomaan ja arvioimaan muiden töitä ja antamaan niistä rakentavaa palautetta.

Erityisen kiinnostavana olen pitänyt kurssin kautta tutuiksi tulleita taiteilijoita Marina Abramovicia sekä Teching Hsiehiä. Varsinkin Hsiehn aikaa tutkivat työt kutkuttavat minua. Eräässä hänen teoksessaan hän ottaa kuvan itsestään vuoden ajan joka tunti, toisessa hän pysyttelee vuoden ulkona. Haluaisin itsekin kokeilla jotain tällaisia ajalla leikkitteleviä teoksia. Voisin aloittaa kevyemmillä ideoilla, kuten pitämällä samoja vaatteita koko kuukauden. Tai voisin olla leikkaamatta hiuksia kokonaisen vuoden. Näissä töissä kiinnostavaa olisi se, milloin ihmiset alkavat huomaamaan, 
etten esimerkiksi ole vaihtanut vaatteitani pitkään aikaan. Mielestäni juuri ihmisten hämmentämisestä performanssissa on tietyllä tavalla kyse. Taiteilija tuo esille erikoisia tai ihan tavallisia asioita, ajatuksia herättävällä tavalla.


Performanssin ja teatterin väli tuntuu joskus kovin häilyvältä. Luodessani käsitystä performanssista olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että sitä tehdään pääosin taiteilijaa itseään varten kun taas teatteri tehdään yleisölle. Performanssissa taiteilija pystyy tutkimaan itseään ja voi tarttua itselle sillä hetkellä tärkeälle tuntuviin aiheisiin. Toki tätä tapahtuu myös teatterissa, mutta siellä näyttelijällä on rooli, jonka maailmassa hän elää. Performanssitaiteilija näyttäytyy omana itsenään. Tavallaan se on hienoa saada näin katsojien jakamaton huomio, toisaalta silloin ihminen on paljon haavoittuvaisempi ja ottaa kritiikin ehkä henkilökohtaisemmin. Vielä yksi mielestäni hyvä esimerkki teatterin ja performanssin erolle ovat Marina Abramovicin sanoja lainaten ”Teatterissa isketään leikki veitsellä ja ruumista valuu tekoverta, performanssissa tämä kaikki on aitoa.”

Ohessa on vielä linkki, josta pystyy tutustumaan Teching Hsiehn ja muutaman muun performanssi taiteilijan luomuksiin. Ainakin itselleni tämä oli antoisaa katseltavaa.
https://www.youtube.com/watch?v=KtcRhhLZtMc











3 kommenttia:

  1. Miksi perfo ei olisi myös yleisöä varten kuten teatteri? T. Viivi

    VastaaPoista
  2. Mä aattelen, että perfossa ei ole samanlaista vaatimusta pitää yleisön mielenkiintoa yllä kuin teatterissa. Ei ole vaatimusta olla vaikka teknisesti huikea esiintyjä. Ei ole vaatimusta puhua selkeästi, jotta yleisö ymmärtää. Perfo ja nykyteatteri sallii myös tylsiä esityksiä. Sisäänpäinkääntyneitä esityksiä. Semmosia, joita teatterin kontekstissa pidetään helposti huonoina esityksinä.

    Mutta, kuten kurssillakin sanon: määritteleminen ja vaikka nyt teatterin ja perfon erojen ja yhtäläisyyksien pohtiminen kuuluu opiskeluun. On hyvä harjoitella eri genrejen tunnistamista ja genrejen väleihinkin sijoittuvien teosten analysoimista ja sanallistamista. Mutta sitten kun tekee taidetta, niin sit tekee vaan taidetta. Prosessi määrää lopputuloksen muodon.

    VastaaPoista
  3. Joo,THE Taiteilija 😄,toi kuulostaa osuvalta toi "Mutta sitten kun tekee taidetta, niin sit tekee vaan taidetta. Prosessi määrää lopputuloksen muodon." Tosin useimmiten kai tekijä on päättäny jo alysta alkaen että teen teatteriesityksen tiettyyn tilaan tietyksi ajaksi tai teen performanssin. Genre on ehkä usein siis sanotravan lisäks lähtökohtana/viejänä? Helka kirjoitti: "olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että sitä tehdään pääosin taiteilijaa itseään varten kun taas teatteri tehdään yleisölle". Minysta ero ei ole suuri: kyllä kai sanomansa jakamisen halu lienee molemmissa läsnä,samoin narsismi. Onko?

    VastaaPoista