Jaa että minäkö
performanssitaiteilija? Ei kai tällä kurssilla vain yritetä
aivopestä meitä? Nämä olivat mietteitäni ensimmäisen tunnin
jälkeen. Olen Helka Karhu, 17 vuotta, Turun Klassillisen lukion
illi-opiskelija.
Kurssin alussa koko
ryhmämme taisi olla jonkun asteen ennakkokäsitysten vallassa. Tunti
tunnilta olen kuitenkin ainakin itse saanut kurkistaa hieman syvemmälle performanssin maailmaan. On mahtavaa oppia
katsomaan ja arvioimaan muiden töitä ja antamaan niistä rakentavaa
palautetta.
Erityisen
kiinnostavana olen pitänyt kurssin kautta tutuiksi tulleita
taiteilijoita Marina Abramovicia sekä Teching Hsiehiä. Varsinkin
Hsiehn aikaa tutkivat työt kutkuttavat minua. Eräässä hänen
teoksessaan hän ottaa kuvan itsestään vuoden ajan joka tunti,
toisessa hän pysyttelee vuoden ulkona. Haluaisin itsekin kokeilla jotain tällaisia ajalla leikkitteleviä teoksia. Voisin aloittaa
kevyemmillä ideoilla, kuten pitämällä samoja vaatteita koko
kuukauden. Tai voisin olla leikkaamatta hiuksia kokonaisen vuoden.
Näissä töissä kiinnostavaa olisi se, milloin ihmiset alkavat
huomaamaan,
etten esimerkiksi ole vaihtanut vaatteitani pitkään
aikaan. Mielestäni juuri ihmisten hämmentämisestä performanssissa
on tietyllä tavalla kyse. Taiteilija tuo esille erikoisia tai ihan
tavallisia asioita, ajatuksia herättävällä tavalla.
Performanssin ja
teatterin väli tuntuu joskus kovin häilyvältä. Luodessani
käsitystä performanssista olen kuitenkin tullut siihen tulokseen,
että sitä tehdään pääosin taiteilijaa itseään varten kun taas
teatteri tehdään yleisölle. Performanssissa taiteilija pystyy
tutkimaan itseään ja voi tarttua itselle sillä hetkellä tärkeälle
tuntuviin aiheisiin. Toki tätä tapahtuu myös teatterissa, mutta
siellä näyttelijällä on rooli, jonka maailmassa hän elää.
Performanssitaiteilija näyttäytyy omana itsenään. Tavallaan se on
hienoa saada näin katsojien jakamaton huomio, toisaalta silloin
ihminen on paljon haavoittuvaisempi ja ottaa kritiikin ehkä
henkilökohtaisemmin. Vielä yksi mielestäni hyvä esimerkki
teatterin ja performanssin erolle ovat Marina Abramovicin sanoja
lainaten ”Teatterissa isketään leikki veitsellä ja ruumista
valuu tekoverta, performanssissa tämä kaikki on aitoa.”
Ohessa on vielä linkki, josta pystyy tutustumaan Teching Hsiehn ja muutaman muun performanssi taiteilijan luomuksiin. Ainakin itselleni tämä oli antoisaa katseltavaa.
https://www.youtube.com/watch?v=KtcRhhLZtMc
Miksi perfo ei olisi myös yleisöä varten kuten teatteri? T. Viivi
VastaaPoistaMä aattelen, että perfossa ei ole samanlaista vaatimusta pitää yleisön mielenkiintoa yllä kuin teatterissa. Ei ole vaatimusta olla vaikka teknisesti huikea esiintyjä. Ei ole vaatimusta puhua selkeästi, jotta yleisö ymmärtää. Perfo ja nykyteatteri sallii myös tylsiä esityksiä. Sisäänpäinkääntyneitä esityksiä. Semmosia, joita teatterin kontekstissa pidetään helposti huonoina esityksinä.
VastaaPoistaMutta, kuten kurssillakin sanon: määritteleminen ja vaikka nyt teatterin ja perfon erojen ja yhtäläisyyksien pohtiminen kuuluu opiskeluun. On hyvä harjoitella eri genrejen tunnistamista ja genrejen väleihinkin sijoittuvien teosten analysoimista ja sanallistamista. Mutta sitten kun tekee taidetta, niin sit tekee vaan taidetta. Prosessi määrää lopputuloksen muodon.
Joo,THE Taiteilija 😄,toi kuulostaa osuvalta toi "Mutta sitten kun tekee taidetta, niin sit tekee vaan taidetta. Prosessi määrää lopputuloksen muodon." Tosin useimmiten kai tekijä on päättäny jo alysta alkaen että teen teatteriesityksen tiettyyn tilaan tietyksi ajaksi tai teen performanssin. Genre on ehkä usein siis sanotravan lisäks lähtökohtana/viejänä? Helka kirjoitti: "olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että sitä tehdään pääosin taiteilijaa itseään varten kun taas teatteri tehdään yleisölle". Minysta ero ei ole suuri: kyllä kai sanomansa jakamisen halu lienee molemmissa läsnä,samoin narsismi. Onko?
VastaaPoista